Tuntikuvaukset

Our classes

foundation

Foundation -tunti on suunniteltu harjoittelun kulmakiveksi. Liikkuvuutesi ja voimatasosi ei tarvitse vielä olla hiottu huippuunsa. Tunnin aikana löydetään kehonhallinan ja liikkuvuuden rajoitteet sekä korjataan että edistetään niitä. Liikkuvuus sekä voima paranevat ja tukevat näin muutakin harjoittelua. Tällä tunnilla rakennetaan perusta kaikelle harjoittelulle. Tiistaisin tunnilla keskitytään alakroppaan ja torstain tunti painottuu ylävartaloon. Kummallakin tunnilla harjoitetaan myös keskivartalon lihaksia. Tunti soveltuu kaikille.

Maanantaisin klo 18.30-19.30

Basic skills

Tunnilla keskitytään hyvien tekniikoiden oppimiseen ja hankitaan voimaa niiden hallitsemiseen. Kun hyvät perusteet ovat kunnossa on helpompaa esimerkiksi ottaa vaativampi GST-tuntimme ohjelmistoon. Tunnilla keskitytään tekemään perustaitoliikkeitä kuten käsilläseisontaa, hartiaseisontaa, päälläseisontaasillä ilman hyvää käsinseisonta-asentoa kaikki muut liikkeet ovat monta kertaa haastavampia.  L- ja V-istunta harjoitukset ovat myös tunnilla arkipäivää sillä keskivartalomme on suurin vahvuutemme liikkeissä.

Renkailla keskitymme erilaisiin noja- ja pyörähdysliikkeisiin esim. supporthold, german hang ja skin the cat.

Tarkoituksena saada vahva, liikkuva ja hyvinvoiva keho arkeen. Harjoittele viisaammin, älä kovemmin.

Lauantaisin klo 10.30-11.30

Active mobility

Liikkuvuuteen ja venyttelyyn painottuva tunti, joka on jaettu kahteen eri teemaan. Active mobility tunnilla keskitytään aktiivisiin liikkuvuusharjoitteisiin sekä venyttelyihin hyödyntäen omaa kehonpainoa ja liikkuvuutta. Sunnuntaisin venytellään ja harjoitetaan liikkuvuutta hyödyntäen lisäpainoa, kuten kahvakuulia tai kaveria.  Tuntien tarkoituksena on vähentää lihaskireyksiä ja parantaa liikeratoja. Tunteja suosittellaan kaikille. 

Keskiviikkoisin klo 19.00-20.00

GST

Gymnastic Strength Training yhdistää ja tasapainottaa voimasi ja liikkuvuutesi suhdetta. GST-harjoittelussa tulet kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita itsestäsi ja harjoittelustasi. GST-tunnilla rakennetaan koko kehosi päästä varpaisiin eikä jätetä mitään heikkoutta huomioimatta.

 

Tunnin ensimmäisellä osiolla harjoitellaan voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä tukevia taitoliikkeitä ja kehonhallintaa yksinkertaisilla, mutta tehokkailla kehonpaino- ja voimisteluliikkeillä.

Tunnin toisella osiolla harjoitellaan perinteisiä voimisteluliikkeitä kuten haarapunnerruksia käsinseisontaan, nojavaakoja,  renkailla muscle-upit, maltase, back- ja forward roll -liikeyhdistelmiä ja lattialla, nojapuilla (isot/mini), sekä puolapuilla voimistelusta tuttuja liikkeitä kuten ihmislippua, vaakoja(noja, etu- ja taka) sekä erilaisten liikkeiden yhdistämistä ja tukiharjoitteita. Tunti kehittää taitoja, voimaa (lihas, nivel ja sidekudos), tasapainoa ja ylävartalon liikkuvuutta. 

Tunti kehittää kestävyyttä, voimaa ja hallintaa keskivartaloon, käsiin sekä jalkoihin. Hauska, hikoiluttava ja koko kehoa kuormittava tunti, joka polttaa tehokkaasti kaloreita ja kehittää kestävyyttäsi aivan uudella tavalla. Anna kehollesi aivan uudella tavalla uskomattoman tehokas ja monipuolinen harjoitus. 

Sunnuntaisin klo 16.00-17.30

kahvakuula

Meidän kahvakuulatunnillamme keskitytään hyvien suoritustekniikoiden oppimiseen, jonka jälkeen tunti jakautuu voima, kestävyys, liikkuvuus ja keskivartalo-osuuksiin.

Perusliikkeisiin kuuluuvat erilaiset heilautukset, kyykyt, maastavedot ja punnerrukset, sekä rinnallevedot ja tempaukset erimuodoissa.

Tunnilla käytetään pääasiassa kuulia, mutta hyödyksi käytetään myös kehonpainoharjoittelua. 

Torstaisin klo 18.00-19.00

WEIghted mobility

Liikkuvuuteen ja venyttelyyn painottuva tunti, joka on jaettu kahteen eri teemaan. Active mobility tunnilla keskitytään aktiivisiin liikkuvuusharjoitteisiin sekä venyttelyihin hyödyntäen omaa kehonpainoa ja liikkuvuutta. Sunnuntaisin venytellään ja harjoitetaan liikkuvuutta hyödyntäen lisäpainoa, kuten kahvakuulia tai kaveria.  Tuntien tarkoituksena on vähentää lihaskireyksiä ja parantaa liikeratoja. Tunteja suosittellaan kaikille. 

Sunnuntaisin klo 17.30-18.30

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon