IMG_1623.PNG

GARMIN VIVOACTIVE 3 KOKEMUKSIA

April 17, 2019

Käytössäni on nyt ollut viimiset pari kuukautta Garminin Vivoactive 3 älykello. Täytyy heti tähän alkuun kertoa, että olen ennen tätä kyseisestä kelloa käyttänyt aina vain Polarin sykemittareita/kelloja (miksi näitä nykyään kutsutaankin) ja sainkin helmikuussa syntymäpäivälahjaksi Polarin uuden lippulaivan Vantage M-älykellon. Kello ei kuitenkaan toiminut ja se kerran vaihdettiinkin, mutta taas sattui maanantaikappale kohdalle ja kello ei mitannut aktiivisuutta ollenkaan. Turhautuneena palautin sitten kyseisen kellon ja aloin etsimään korvaajaa kyseiselle merkille. 

 

 

 

Miten sitten päädyin juuri tähän malliin? Tätä kelloa ennen käytössäni oli Polarin M430 malli, johon olin ominaisuuksilta todella tyytyväinen. Kellossa oli jatkuva sykkeenmittaus ranteesta, askelten ja päivän aktiivisuuden mittaus, unen seuranta, valmiita harjoituspohjia oli monipuolisesti, kellossa oli sisäänrakennettu GPS ja puhelimeen sai ladattua aplikaation, jossa näistä tiedoista sai selkeää dataa. Ainoa, mikä tuossa Polarissa ei miellyttänyt, oli mustavalkonäyttö ja istuvuus ranteessa. Näiden syiden takia aloinkin etsiä uutta mallia, jossa olisi kaikki yllä luetellut ominaisuudet ja parempi istuvuus omaan ranteeseeni. 

 

Pyörittelin pitkään tämän ja Suunnon Fitness 3-kellon välillä, mutta Garmin vei voiton sisäänrakennetun GPS:n ansiota. Garminissa oli siis kaikki haluamani ominaisuudet sekä ulkonäkö miellytti silmää (värinäyttö/kosketusnäyttö). Kelloa kokeiltuani totesin sen myös istuvan täydellisesti ranteeseeni. Verrattuna aiempaan Polariini, kellotaulu oli pyöreä ja kello paljon kevyempi/sirompi ranteessa. 

Valitsin väreistä valkoisen ja hopean yhdistelmän, mutta kelloa on ilmeisesti saatavana monessa muussakin eri värissä. 

 

 

 

No niitä käyttökokemuksia sitten? Kello on nyt ollut päivittäisessä käytössä kahden kuukauden ajan ja olen ollut ostokseeni erittäin tyytyväinen. Kello on todella huomaamaton ranteessa, istuvuus omaan ranteeseeni juuri sopiva, kosketusnäyttöä on ollut helppo käyttää ja ominaisuudet ovat olleet juuri ne mitä halusin. Lenkkien ajaksi olen pistänyt GPS:n päälle ja en ole huomannut juurikaan eroja esimerkiksi Polarin kellon kanssa (olen siis kävellyt samoja reittejä vertailun vuoksi kuin aiemman kelloni kanssa). Jatkuva sykkeenmittaus on itselläni koko ajan päällä ja akun kestoonkin olen ollut tyytyväinen. Olen ladannut kellon noin kerran viikossa (treenejä 2-4 viikossa). Erona Polarin käyttöön Garmin ei mittaa päivän aktiivisuutta prosentuaalisesti vaan askelten ja tehominuuttien muodossa. Garminilla on myös aplikaatio, jonka saa ladattaua puhelimeen, josta näkee helposti haluamansa datan esimerkiksi harjoituksista, unen seurannasta tai tehominuuteista. Garmin myös seuraa sykkeestä stressitasoa ja kellossa onkin ominaisuus, jossa voit suorittaa viiden minuutin hengitysharjoituksen stressitasojen laskemiseksi. Kellon saa myös keskustelemaan älypuhelimen kanssa, joten näet helposti kellon näytöstä saapuneet viestit ja ilmoitukset. Itselläni kyseinen ominaisuus ei kuitenkaan ole käytössä, sillä kyllästyin jatkuvaan värinään ranteessani.

 

 

 

Ainoa, minkä ongelman koen itselleni näistä ranteesta sykettä mittaavista kelloista, on sykkeen mittauksen tarkkuus harjoitellessani kovatehoisesti esimerkiksi crossfit-typpisesti. Harjoituksen aikana sykkeet vaihtelevat nopeasti ja harjoituksessa yleensä joutuu puristamaan tankoa tai painoa, jolloin mittauksen tulos ranteesta heikkenee. Eli tämäntyyppisessä harjoituksessa sykkeen mittaus ranteesta ei onnistu täysin, vaan sykevyö toisi varmasti tarkemman tuloksen. En ole kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi ostaa vielä erikseen sykevyötä, vaan olen tyytynyt ranteesta tapahtuvaan mittaukseen, vaikkei se täysin tarkka olekkaan. 

 

 

 

 

Lyhyesti ja ytimekkäästi plussat ja miinukset: 

 

+ Ulkonäkö ja istuvuus

+ Helppokäyttöinen kosketusnäyttö

+ Jatkuva sykkeen seuranta ranteesta 

+ Unen seuranta 

+ Valmiita harjoituspohjia

+ Selkeä puhelinaplikaatio 

 

- Ranteesta tapahtuva sykkeen mittaus ei optimaalinen kaikkiin harjoituksiin 

- Kosketusnäyttö on todella herkkä esimerkiksi suihkussa ottaa kosketuksen vesipisarasta (näppäinlukko kuitenkin toimii!) 

 

Kellolla oli ostohetkellä hintaa 249€ ja nopealla nettihaulla samoissa hinnoissa näytetään pyörivän edelleen. 

 

 

 

Jäikö kellosta jotain kysyttävää? Oletko harkinnut kyseisen kellon ostoa? Jätä kommentti alle! 

 

Ainiin ps. Kellotaulun saa käännettyä ympäri, eli jos kellossa oleva nappi tuntuu painuvan ranteeseen esimerkiksi punnertaessa, voi kellon kääntää ympäri, jolloin nappi ei paina ranteen puolelle. Olen itse kääntänyt kellon ja kääntämisen jälkeen nappi ei ole ollut yhtään tiellä! 

 

- Emilia

 

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon